Päivittäiset ihonhoitorutiinit – näitä ilman en pärjäisi

Mun ihonhoitorutiinit on menneet aika lailla päälaelleen sitten edellisen ihonhoitopostauksen. Tuolloin kesäkuussa mulla oli vielä ripsienpidennykset, ja käytin silloin yleensä laiskuuttani ripsipidennyksille luotua “shampoota” ihan koko kasvojen puhdistukseen iltaisin. Näin jälkikäteen ajateltuna ei mikään ihme, että oli hieman pintakuivuutta ihossa havaittavissa ja iho oli aina narskuvan puhdas pesuhetken jälkeen. No eihän ihon nyt kuuluisi siltä tuntua…Paljon muuttui kertalaakista, kun löysin joskus loppuvuodesta 2019 Miia Johanssonin blogin, jossa oli oikeasti kattava postaus ihonhoidosta ja oikeanlaisesta puhdistusrutiinista. Hyvien lupausten uhrina päädyin tilaamaan heti kaikki puhdistus- ja kosteutustuotteet uusiksi TwistBeltä, ja nyt voisin oikeasti sanoa, että ne luottotuotteet on vihdoin löytyneet. Johan tässä on testailtu näitä tuotteita läpi kylmän, viimaisen talven – ja mun iho on ollut kaiken koettelun jälkeenkin kosteutetun tuntuinen ja voinut paremmin kuin ikinä aiemmin! Eipä enää kiristele mistään, eikä puhdistuksen jälkeen kädet hapuile heti kosteusvoidepurkille.

Yksi mullistavin wow-efekti tuli, kun luin tuolta Miia Johanssonin postauksesta, että useista kasvoputsareista löytyy ainesosaluettelosta liian puhdistavia aineita. Ne ei tee hyvää iholle eikä varsinkaan ihon omalle kosteustasapainolle – huolimatta siitä, onko oma iho erityisen “herkkä” vai ei. Yksi näistä aineosaluettelon pahiksista puhdistustuotteissa on siis Sodium Laureth/Lauryl Sulfate. No sitähän tuo mun aiemmin käyttämäni LashLoversin ripsishampoo oli täynnä!

Oon aina tottunut käyttämään enemmän vaahto-/geeliputsareita kasvoille, joten tuo oli heti sellainen herätys, että hmm… ehkä se narskuvan puhtaalta tuntuva iho ei sittenkään ole se tavoiteltava juttu? Noin niin kuin meikin pysyvyydenkään kannalta. Ei meikkikään näytä hyvältä, jos iho sen alla on liian pintakuiva – meikkipohja lähtee halkeilemaan ja rullautumaan päivän mittaan. Nykyään tää ongelma on huomattavasti lieventynyt mulla, kun se kaikki ihoon laitettu kosteutus myös pääsee imeytymään syvälle.

Aamun ihonhoitorutiinit

Aamuisin en pese kasvoja millään, vaan keskityn ainoastaan kosteutukseen, jotta meikkipohja pääsee oikeuksiinsa ja pysyy paikallaan.

BYBI – Mega Mist

Ensin suihkin kasvoille reilun kerroksen BYBIn Mega Mist -kasvovettä (hienosti on muuten kuvassa tuote väärinpäin käännettynä!), tarpeen mukaan 1-2 kerrosta. Tää tuote on alkoholiton ja tarkoitus on tosiaan suihkia tuo suoraan iholle. Moni on ehkä tottunut käyttämään kasvovettä vanulapun kautta ihoon tuputeltuna. Tää oli yksi oudoimmista muutoksista mun ihonhoitorutiineissa, mutta nykyään tuo käsitys kasvovedestä on mullakin täysin erilainen. Ei sen tarkoitus olekaan mitenkään poistaa meikinjämiä iltaisin puhdistustuotteen jäljiltä, vaan tuoda iholle lisäkosteutta voidemaisen/öljymäisen kosteutustuotteen ohella! Kaikki mitä tämän suihkitun kasvoveden jälkeen lätkit naamaan, pääsee myös imeytymään sinne. Iho tarvitsee siis sekä vesi-, että rasvakosteutusta. TwistBen sivuilla myös aika passeli postaus ihon kosteutuksesta.

Päivävoide, kasvovesi ja kasvoöljy.

Evolve Organic Beauty & BYBI

Kun iho on vielä sopivan kostea tuon Mega Mistin suihkimisen jäljiltä, niin levitän kasvoille aamuisin kombon tuota BYBIn Strawberry Booster -öljyä pari tippaa sekä Evolven Multi Peptide 360 -kasvovoidetta. Näiden kahden tuotteen ainesosat pääsee oikeasti imeytymään paljon tehokkaammin syvälle ihoon, kun siellä alla on valmiina tuo kosteuttava kasvovesi! Kokeile ja hämmästy.

Antipodes Kiwi Seed Oil -silmänympärysvoide

Näiden jälkeen tuputtelen vielä kevyesti silmänympärysvoidetta, Antipodes Kiwi Seed Oil. Kosteuttava, imeytyy nopeasti, toimii. Tämä sama silmänympärysvoide käytössä mulla myös illan ihonhoitorutiinissa, siinä kosteutusvaiheen yhteydessä. Tää tuote tuntuu rauhoittavan silmänympärysihoa, jos siinä on erityistä pintakuivuutta, hilseilyä tai ärtynyttä ihoa esim. talviaikaan havaittavissa.

Illan ihonhoitorutiinit

Illan ihonhoitorutiinit viekin sitten vähän reippaammin aikaa, tosin sekin maksimissaan kymmenisen minuuttia. Ja siihen käytetty aika maksaa kyllä ittensä takaisin aika pian. Kyllä nää rutiininomaiset hetket vaan on oikeasti kannattavia pitkässä juoksussa. Kun malttaa testailla ja kokeilla eri tuotteita ja niiden komboja (testaa pidempään kuin pari viikkoa…), pitkällä tähtäimellä kiität itseäsi siitä vaivasta. Säästät rahaa, kun ei enää tarvii juosta silmät kiiluen jokaisen tuotetarjouksen perässä.

FOREO Luna Play & Remington -kasvoharjat.

Illan puhdistustuotteet

Meikinpuhdistuksessa käytän apuna pääasiassa Remingtonin kasvoharjaa. Puhdistuotteen levitän ensin kasvoille, sit kostutan hanan alla tuon kasvoharjan ja rullailen menemään sellaiset 60 sekuntia. Kasvojen ihossa paranee pintaverenkierto ja siinä saa semmoisen terapeuttisen hieronnan samalla. Tuossa Remingtonin kasvoharjassa tulee mukana kolme erilaista irrotettavaa päätä; hellävaraisempi harja herkälle iholle, sitten sellainen vähän tehokkaammin puhdistava harja (erityisesti rasvaiselle ja sekaiholle tarkoitettu) ja kolmantena sellainen “piikkimattomainen” harja, jonka tarkoitus on kuoria ja hieroa ihoa kevyesti.

Puhdistustuotteina mulla on päivittäisessä käytössä sekä Evolven Cleansing Melt, että Apeironin hellävarainen puhdistusmaito. Ensin levitän tuota Evolven puhdistusbalsamia (kookosöljypohjainen) iholla pyöritellen niin kauan, että meikit vähän kuin “sulaa” pois kasvoilta, lähtee liukumaan kunnolla ja sitten vasta kastelen kädet ja lähden veden kanssa tekemään sitä samaa pyörittelyä. Meikit sulaa kätevästi pois, silmämeikit leviää just sopivasti niin, että loput ripsarinjämät on helppo vaan pyyhkiä vanulapulla silmämeikinpoistoaineen kanssa pois.

Loput kasvomeikit saan pois tuolla Apeironin puhdistusmaidolla, joka on ihanan hellävarainen iholle, levittyy hyvin eikä aiheuta kiristelevää tunnetta kasvoilla. Tätä käytän vaan kasvoille, en silmiin. Pyörittelen kerroksen iholle ja käytän siinä apuna noita kasvoharjoja. Lopuksi vaan huuhtelen kasvot vedellä ja kuivaan.

Tässä välissä suihkitaan kasvoille reilu kerros BYBIn Mega Mist -kasvovettä, josta puhuin tuossa ylempänä tässä tekstissä. Kun kasvot on vielä vähän kosteat siitä kasvovedestä, taputtelen sitä vähän paremmin ihoon ja sen jälkeen on yön kosteustuotteiden vuoro. Silmänympärysvoide Antipodekselta (sekin tuossa ylempänä tekstissä), jonka jälkeen…

BYBI Bakuchiol Booster & FIINI kaura-tyrni -öljyseerumit
Apeiron Jojoba-teepuuöljy

Käytän kombona BYBIn Bakuchiol Booster -kasvoöljyä sekä FIINIn Kaura-tyrni -öljyseerumia. Ihan täydelliset yhdessä. Molempia pari tippaa, hieron ne käsien välissä yhteen ja taputtelen iholle kevyesti hieroen. Nää imeytyy uskomattoman nopeasti, ja ihosta tulee semmoinen sopivan kimmoisa välittömästi. Voisin jopa kuvitella tämän jälkeen käyttäväni meikkiä näiden päällä, jos olis tarvis. Eli lopputulos ei ole ollenkaan rasvainen. Sit vielä taputtelen ihon ongelmakohtiin kevyesti tuota kuvassa oikealla näkyvää Apeironin jojoba-teepuuöljyä, joka toimii spottihoitona finneille! Ainoa ero perinteiseen teepuuöljyyn on se, että tuossa on mm. jojobaöljyä mukana, joten se hoitaa ja kosteuttaa samalla, kun toimii täsmähoitona – tämä ei siis kuivata ihoa korpuksi edes paikallisesti.

Tadaa, siinäpä se. Tykkään pitää ihonhoitorutiinit kumminkin mahdollisimman simppelinä, näillä pärjää ihan vallan hyvin. Tähän sitten lisämausteena pari kertaa viikossa kuorinta ja naamio (tai no, kerran viikossa tai aina kun muistan…) niin hyvä tulee. Sen jälkeen pallo onkin sitten omalla hormonitoiminnalla ja sen oikuttelulla, mutta tietääpähän ainakin, että on rutiineiden osalta kantanut kortensa kekoon ja tehnyt sen, mihin voi itse vaikuttaa. Näistä tuotteista tykkään syvästi.

TwistBellä on aina ollut nopea toimitus ja niin sairaan kauniisti pakatut tuotteet joka kerta, kun sieltä oon tilannut. Ja lisänä vielä aina käsinkirjoitettu tervehdyslappu siellä paketissa. Arjen pieniä iloja.

Pitäkää huolta ihostanne! <3