Loukkaantuako jälkikäteen vai rakentaako tietoisesti parempaa tulevaisuutta?

Oon pohtinut viime aikoina paljon tätä teemaa.

Tässä parin vuoden aikana on tullut pinnalle sellaiset kovin trendaavat ilmiöt, kuten jälkikäteen loukkaantuminen asioista sekä jonkun tietyn henkilön tai hahmon ryhmäsheimaaminen jostain, mitä hän on sanonut tai tehnyt huomattavan kauan aikaa sitten.

Tohon jälkimmäiseen liittyen tulee mieleen esimerkiksi kaikki somemyrskyn nostamiset Pirkka-Pekka Peteliuksen vanhoja vitsejä tai Aku Hirviniemen ikivanhaa Marja Tyrni -sketsihahmoa kohtaan.

Suosittelen myös lukemaan pari artikkelia, joissa puhutaan siitä, miten kulttisarja Frendit saisi huolella lokaa niskaan, mikäli se tulisi julki tänä päivänä. Kyllä, nykyajan valossa tarkasteltuna Frendien ja lukuisten muidenkin sitcom-sarjojen vitseistä olis syytä loukkaantua ja huolella. Herneitä vedettäis nenään pussikaupalla ja ihan saakelin ymmärrettävästä syystä!

Myönnän, että vanhoissa kunnon sitcom-sarjoissa, kuten just Frendeissä ja How I Met Your Motherissa naisen asemasta tehdään jatkuvasti vitsiä, naiset esitetään aivottomina objekteina ja sarjan “kovat äijät” on pelimiehiä, jotka kerskailee sadoilla onnistuneilla kaadoillaan (kuten nyt vaikka Joey Frendeistä ja Barney HIMYMistä). Vähemmistöistä väännetään jatkuvasti vitsiä ja sitä rataa.

Myönnän, että noistakin sarjoista tuli nuorena likkana katsoessa alitajuisesti omaksuttua tiettyjä asenteita sukupuolirooleista. Mutta ne sarjat onkin kuvattu pari-kolmekymmentä vuotta sitten. Eri konteksti, eri asia. Nyt tiedän asioista enemmän, nyt osaan olla mediakriittinen.

Mikä ihmeen idea on loukkaantua jälkikäteen vitseistä, jotka on eittämättä olleet sinä aikana hauskoja, kun ne tuli julki? Ne on mun mielestä edelleen hauskoja siinä kontekstissa, missä niitä tuleekaan katsottua.

Tässä artikkelissa todetaan homman tärkein pointti:

“25 years from now, the kids born in 2019 will be combing through our old Facebook posts and Tweets and being horrified at us. We’re all guilty right now of innumerable crimes against the acceptable opinions of the future.

It’s just that, unlike Friends, the future hasn’t caught up with us yet.”

Koko ajan tässä maailmassa tapahtuu loukkaavia asioita, ja niitä tullaan varmasti nostamaan framille tästäkin parikymmentä vuotta eteenpäin. Sit ruoditaan asioita, jotka on tapahtuneet tänä päivänä. Ja kauhistellaan.

Täytyy myös muistaa, että ihminen on valitettavan erehtyväinen asiassa kuin asiassa ja jokainen meistä on joskus laukonut jotain idioottimaista tai loukkaavaa ajattelematta asiaa sen tarkemmin. Nykypäivänä on helppo irrottaa jonkun henkilön sivulauseessa sanoma asia kontekstista ja tuoda se julkisuuteen vuosia myöhemmin – ja sitten siitä loukkaannutaan ja kivitetään joukolla somessa kyseinen henkilö nurkkaan häpeämään. Ei sekään musta ole ihan oikein. Jokainen meistä tekee joskus virheitä – tärkeintä on kai se, onko niistä oppinut jotain ja käyttäytyykö/puhuuko ko. ihminen nykypäivänäkin samalla tavalla, vai onko jotain kehitystä havaittavissa?

Sen sijaan, että keskitytään joukolla loukkaantumaan jostain ikivanhasta asiasta, voitaisko vain keskittyä rakentamaan tietoisesti parempaa ja nykyaikaisempaa tulevaisuutta? Jos tekis lupauksen tässä ja nyt ja heittäisi pois kaikki ne kivikautisen pölyttyneet asenteet tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan? Keskittyisi kohtaamaan ihmiset ihmisinä, sukupuoleen, uskontoon, ikään, kokoon, ulkonäköön katsomatta? Ilman ennakkoasenteita ja tuomitsemista? Jokaisella meistä on tässä asiassa opittavaa. Ei kukaan oo täysin valmis tän suhteen.

Jollain tapaa tää huumori ja siitä loukkaantuminen on musta myös äärimmäisen hankala aihe, koska toisaalta elämä on toooodella raskasta, jos mistään aiheesta ei saa vitsailla. Koska fakta on se, että aina löytyy joku, joka loukkaantuu. Aiheesta kuin aiheesta. Johan tämä on somessa nähty. Mikään aihe ei oo “turvassa”. Paitsi ehkä kissavideot?

Toisaalta haluan ajatella, että kaikesta pitää voida vitsailla. Jopa kuolemasta. Koska elämä on ihan tarpeeksi rankkaa muutenkin – miksi tehdä siitä vaikeampaa kritisoimalla kaikkea näkemäämme viihdettä kulmat kurtussa?

Mutta tuon kolikon kääntöpuoli on just siinä, että harvoin ne vitsit jää ihan pelkiksi vitseiksi. Ne lähtee rakentumaan pikkuhiljaa ja niiden ympärille luodaan stereotypioita. Ja sitä mukaa luodaan kulttuuria, jossa esimerkiksi naiset ja miehet asetetaan tietynlaisiin bokseihin. Rakenteelliset ongelmat, joiden myötä vähemmistöjä syrjitään, misogynia kukoistaa ja muuta mukavaa, niin nämähän lähtee vahvistumaan just viihteen, median, somen ja muun välityksellä. Koska se on sitä sisältöä, mitä me kulutetaan joka päivä ja se väistämättä vaikuttaa meidän pääkoppaan, halusimme tai emme.

Pakko myös todeta, että henkilökohtaisesti arvostan eniten tilannekomiikkaa, sarkasmia ja itseironiaa sen sijaan, että heitettäis vitsiä toisten ihmisten tai ihmisryhmien kustannuksella. Paras huumori keskittyy tilanteisiin tai tekemisiin, ei muihin ihmisiin.

Mutta tosiaan tää on vähän kaksipiippuinen juttu. Musta kaikkien ihmisryhmien on hyvä osata nauraa itselleen. Ja muistaa myös se, että kaikissa vitseissä ei ole kyse juuri Sinusta. Kaikkea ei kannata myöskään ottaa henkilökohtaisesti. Itselleen nauramisen taito on äärimmäisen tärkee taito, ja itsekin opettelen sitä vielä (oon vielä lapsenkengissä tässä, koska perfektionismi ja kaikki itsetutkiskelu vielä ihan vaiheessa). Välillä on hauskaa naureskella stereotyyppisille oletuksille miesten ja naisten käytöksistä. Tietyssä mielentilassa, tiettyyn pisteeseen asti se on oikeasti ihan hauskaa ajanvietettä. Raja menee ehkä siinä, kun se kohdistetaan tiettyyn henkilöön tai tehdään oletuksia ihmisestä pelkästään sen ennakkoasenteen perusteella?

Kunhan muistettais myös jättää ne asiat sinne huumorin tasolle. Oispa maailma vähän rennompi paikka.