Sabotoitko itse omaa onnistumistasi?

Olet kenties jo pidemmän aikaa tehnyt parempia valintoja terveyttä ajatellen. Noudattanut fiksumpia elämäntapoja ja onnistuneesti kiertänyt kaukaa kaupan karkkihyllyt niiden voimakkaasta kutsusta huolimatta. Olet mennyt jo tovin ihmisten aikoihin nukkumaan ja suosinut hyötyliikuntaa.

Tämä kaikki alkaa vihdoin tuottaa tulosta ja kaikki se kärsivällisyys alkaa pikkuhiljaa maksamaan itseään takaisin korkojen kera. Huomaat muuttuneen olemuksesi peilistä ja ei, et pelkästään tiedä fiilispohjalta voivasi paremmin ja energisemmin, vaan myös näytät paremmalta kuin pitkään aikaan. Vaatteet istuvat päälle sutjakasti ja omassa kehossa on tosi hyvä olla. Jopa ehkä vähän pelottavan hyvä olla. Se tuntuu uudelta, tosi vieraalta. Melkeinpä epämukavalta, koska on niin uusi fiilis katsoa peiliin ja pitää näkemästään. Mitä ihmettä?

Jos nyt vähän vaan

Sitten jostain hiipii takaraivoon ajatus, että hei, tässähän alkaa näyttämään jo liian hyvältä – nyt on kyllä ansaittu herkkupäivä! Pian löydätkin itsesi irtokarkkilaarilta haalimassa namuja kaksin käsin, koska olethan ne kovalla työllä ansainnut. Ei nyt oikeastaan tee edes mieli, mutta herkutellaan nyt, ettei ihan kokonaan riuduta pois.

Irtokarkkiähkyn jälkeen on taas läsnä vanha, tuttu ja turvallinen olo. Epämukavuus, pahoinvointi, epätoivo. Olo ei siis ole millään tapaa toivottava, mutta hei, se on sentään entuudestaan tuttu ja siihen oloon on totuttu jo hyvän aikaa = se luo turvaa.

Turvattomuutta puolestaan tuo se tunne, kun huomaat, että keho alkaa muuttua(parempaan ja loppupeleissä toivottuun suuntaan) ja yhtäkkiä tulee kauheat suorituspaineet. Olenko edes ansainnut voida näin hyvin ja käyttää näin hyvin istuvia vaatteita? Olenko ansainnut pitää näkemästäni, kun katson peiliin?

Kuulostaako mikään noista tutulta?

Uusi on vierasta ja vieras on pelottavaa

En voi olla ainoa, joka on joskus kamppaillut noiden ajatusten äärellä. Sitä kun sopeutuu elämään jossain vanhassa, totutussa ”helvetissä”, niin ajatus uudesta ja tuntemattomasta ”taivaasta” on suorastaan epämukava, koska se on vielä niin vieras käsite. Et tiedä, mitä siellä toisessa ääripäässä odottaa – eli siellä pisteessä, kun olet oikeasti saavuttanut jonkun tavoitteen ja koet onnistuneesi jossain 100%. Onnistuminen tuo mukanaan vastuuta ja se pelottaa. Sitähän joutuisi jatkossa yltämään korkeampiin standardeihin!

On niin paljon helpompaa vesittää hyvin alkanut elämäntapamuutos siinä vaiheessa, kun hommat alkaa rullata pelottavan hyvin. Apua, äkkiä kapuloita rattaisiin, enhän mä nyt ole näin hyvää oloa ansainnut!

Tuo samainen itsesabotaasi pätee laajalla skaalalla muihinkin asioihin elämässä.

Apua, nyt mulla on ihan liikaa rahaa verrattuna siihen, mikä on mulle normaalia. Äkkiä verkkokauppashoppailemaan ja haalimaan materiaa, jotta voin olla taas yhtä tyhjätasku, kuin mihin oon aina tottunut!

Apua, nyt mulla on edessä työpaikkailmoitus, jossa olisi mahdollisuus päästä tekemään sitä työtä, mitä oon aina halunnut. Äkkiä kirjoittamaan joku tahallaan juosten kustu hakemus, etten varmastikaan pääse haastatteluun ja voin jatkossakin pysyä epätyydyttävässä työssä selittäen itselleni, ”ettei musta ollut siihen parempaan duuniin”.

Apua, nyt menee ihmissuhderintamalla pelottavan hyvin. Äkkiä tulille joku täysin turhanpäiväinen riidanaihe, jotta voin taas jatkossakin selittää itselleni tarinaa siitä, kuinka vedän puoleeni tuhoontuomittuja ihmissuhteita magneetin lailla.

Kun ensin sabotoi oman menestymisensä juuri ennen h-hetkeä, eli onnistumista, kukaan ei voi syytellä siitä, ettet ole yrittänyt. Toisaalta jäät katkerana miettimään, miten asiat olisivat menneet, jos olisitkin laittanut peliin 100% effortin kaikesta pelosta viis veisaamatta?

Väärään tarinaan ei vaan päädytä sattumalta

Selitämme itsellemme tarinaa siitä, että ”mä nyt vaan aina päädyn tilanteeseen X”, ”meidän suvussa ei vaan ole hyväkuntoisia ihmisiä”, ”meidän perheessä ei olla ikinä oltu hyviä raha-asioissa” jne. Sitten kun lähdetään purkamaan tapahtumien kulkua osiin ja yhä pienempiin osiin, niin alkaa käydä selväksi, että ihan itse sitä on menty ojasta allikkoon omien uskomusten ja niistä seuranneiden tekojen kautta.

Jos vesittää itse oman menestymisensä ennen kuin joku muuttuja tulee tielle ja vetää maton jalkojen alta, niin säästyy toki hetkellisesti epäonnistumisen aiheuttamalta häpeältä ja muiden ihmisten vahingonilolta. ”Siitäs sai, kun uskalsi tavoitella liian suuria. Mokoma taivaanrannan maalari!”

Kun ei ryhdy toimeen onnistuakseen ja viedäkseen jonkun etapin maaliin asti, niin eipähän tipu kovaa ja korkealta, mutta ei kyllä pääse koskaan sinne ylös asti fiilistelemäänkään.

Tuo on oikeastaan juuri se syy, miksi ihminen vajoaa helposti samaan oravanpyörään erinäisissä asioissa ja loppujen lopuksi päätyy kirjoittamaan itsensä päätähdeksi ihan vääränlaiseen tarinaan. Unohtaen, että itsellä oli hallussa alunperinkin se pirun kynä, jolla olisi voinut kirjoittaa tarinalle ihan toisenlaisen lopun.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä