Milloin tavoitteellisesta tekemisestä tuli kirosana?

Instagramissa on jo jonkin aikaa hehkutettu täysillä itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on, noustu barrikadeille nykyajan haitallista dieettikulttuuria ja epäterveitä kehonkuvaodotuksia vastaan sekä promottu intuitiivista syömistä ruokien hyvä/paha-jaottelun sijaan.

Samaan aikaan, kun meikä on haltioissaan tästä autenttisuuden kasvusta ja siitä, että Instagram-trainereiden promoamat bullshit-dieetit alkaa vihdoin olla kyseenalaistuksen kohteena, niin oon myös hieman hämilläni tästä kaikesta. Milloin tavoitteellisuudesta tulikin kirosana? Miksi nykyään saat dieettikulttuurin kannattajan leiman otsaasi, jos kerrot tavoittelevasi rasvanpolttoa tai lihasmassan kasvatusta tai mitä ikinä, mikä vaatii vähänkin tulosten seurantaa tai ylös kirjaamista?

Miksi yhtäkkiä kaikki kavahtaa, kun mainitsee jossain sanan kalori, makrot, epäterveellinen? Intuitiivinen syöminen on täysin okei ja joillekin se sopii, mutta kun suurella osalla ihmisistä on aivan hukassa oikeat annoskoot, ja itseään on ihan tosi helppo huijata annoskokojen ja oikeiden nälkäsignaalien versus turhien mielitekojen suhteen.

Tätä mä tarkoitan. Itseään on helppo huijata ja sitten ihmetellään, miksi paino ei putoa.

Mä oon lopen kyllästynyt siihen, ettei muka enää saisi jaotella ruokia terveellisiin ja epäterveellisiin. Mitä hemmettiä nyt taas? Siinä missä tiedostan tasan tarkkaan, mitkä ruuat ei pitkällä tähtäimellä edistä mun terveyttä, osaan myös 100% nauttia silloin, kun tietoisesti päätän jotain ”epäterveellistä” ruokaa suuhuni laittaa. Se ei tarkoita, että kannatan dieettikulttuuria tai epätervettä kehonkuvaa. On mahdollista, ja yllättävän yleistäkin, skenaario, jossa kiellät itseltäsi ne epäterveelliset herkut kokonaan tai pelkäät menettäväsi kontrollin niissä tilanteissa, kun ”pitää syödä” epäterveellisiä ruokia.

Mutta sitten on myös se terve maalaisjärki, jossa tiedät, että se himoitsemasi ruoka ei ole terveellistä (huom. päivittäisessä/toistuvassa käytössä, mikään ruokahan ei ole sinällään lihottava, vaan määrä ratkaisee), mutta uskallat silti syödä sitä hyvällä omallatunnolla, koska teet sen valinnan tietoisesti ja tiedät, että et syö sillä tavalla joka päivä, joten tuo satunnainen herkuttelu ei tee mitään muutosta suuntaan tai toiseen. Tiedät, että jos jatkat sitä herkutteluputkea, saat tuntea sen nahoissasi – ei välttämättä heti liikakiloina, mutta sitäkin enemmän fyysisenä pahana olona, vetämättömyytenä ja selittämättömänä alakuloisuutena, joka on seurausta ravinneköyhästä ruokavaliosta.

Ei ole mitään väärää tavoitella kehonmuokkausta, rasvanpolttoa, lihasmassan kasvatusta tai mitä ikinä haluaakaan kehollaan tehdä. Pointti on vaan siinä, että kunhan teet sen muutoksen omasta halustasi ja rakkaudesta itseäsi kohtaan, etkä sen takia, että ympäristön asettamat paineet on siellä taustalla suurimpana motivaattorina ja tunnet, ettet riitä sellaisena kuin olet. Sinähän riität.

Heti kun on joku tavoitteellisempi treeni tai kehonmuokkausprojekti käsillä, niin siinä ei vaan voi vetää enää niin löysin rantein syömistä ja treenaamista. Muuten ei kehity. Makrojen seurannassa ja kaloreissa ei ole mitään väärää. Niistä voi toki kehittyä syömishäiriökäyttäytymistä, mutta seuranta ei ole itsessään se syy. Syömisiään voi seurata myös täysin terveeltä pohjalta, varmistaakseen sen, että saa riittävän määrän oikeita ravintoaineita tavoitetta ajatellen.

Mua vähän kyrsii se, että täysin normaalipainoiset ihmiset on nyt eniten tätä dieettikulttuuria vastaan somessa. Ei normaalipainoinen ihminen tiedä, miltä tuntuu elää ylipainoisena tässä yhteiskunnassa, ei sitten pätkääkään. Jos tällaista meininkiä olisi ollut silloin, kun itse olin ylipainoinen, olisin vaan tuohtunut entisestään – hyvähän niiden normaalipainoisten on puhua ”älä mahdu muottiin, olet juuri hyvä tuollaisena, mikään ruoka ei ole kiellettyä, syö juuri niin paljon kuin haluat”. Ylipainoisena olin aivan hukassa oikeiden annoskokojen ja ravitsemusfaktojen kanssa. Jos mulle olisi silloin annettu ”lupa” syödä juuri sitä mitä huvittaa, niin paljon kuin huvittaa, ja heittää kaikki ravintoarvojen tutkimiset hevon helvettiin, niin olisin antanut kyllä itselleni aika paljon anteeksi. Ja voin kertoa, että painonpudotusta siitä ei olisi koskaan seurannut.

Edelleen, jos mä saisin syödä noin niin kuin maun puolesta mitä ikinä huvittaa, koska vaan huvittaa, miten paljon huvittaa – ilman jatkoseuraamuksia – tottahan toki koostaisin ruokavalioni lähinnä irtokarkeista ja jäätelöstä. Nyt ollaan kuitenkin aikuisia ihmisiä, ja osataan lukea kehon antamia signaaleja, ja fakta on se, että syötyäni sillä tavalla pidemmän aikaa putkeen, olisin aika rikki. Henkisesti ja fyysisesti. Ja siihen oloon kyllä tottuisi – ja unohtaisi aika äkkiä, miltä kehossaan elelyn pitäisi oikeasti tuntua ja mikä on normaalia, mikä ei. Keho sopeutuu siihen, millaisiin olosuhteisiin sen istutat. Niin hyvässä kuin pahassa. Mä syön pääosin terveellisesti (iik, mikä sana), koska haluan voida hyvin ja haluan olla energinen ja vaalia mun terveyttä. En kiellä itseltäni herkkuja, koska ne lihottaa, vaan koska mä tiedän, millainen olo niistä seuraa. Ja herkuttelen edelleen, mutta teen sen tietoisesti kestäen seuraukset.

Kehopositiivisuus ja itsensä hyväksyminen on elintärkeää, eikä minkään sortin laihduttaminen itsessään tee ketään onnelliseksi (tästäkin olen paasannut), mutta toivoisin vähän jotain rotia tuohon nykymeininkiin. Olipa tavoitteenasi kehosi suhteen mikä hyvänsä, niin kaikki lähtee nykytilanteen myöntämisestä ja sen hyväksymisestä. Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä on tällä hetkellä. Ja itseään voi rakastaa, vaikka haluaakin tehdä muutoksen. Sen voi tehdä ihan siksi, että arvostaa terveyttään ja tietää pystyvänsä voimaan paremminkin.

Intuitiivisisessa syömisessä on se vika, että kun annoskoolla on loppupeleissä merkitystä ja prosessoimatonta kotiruokaa syömälläkin voi lihoa, koska ainoa mikä loppupeleissä merkkaa, on energiatasapaino – ollaanko kulutuksen alapuolella vai yläpuolella. Kitudieettejä en arvosta enkä ole missään vaiheessa arvostanut, vaan pysyvää elämäntapamuutosta askel kerrallaan. Mutta mitään uutta ei saavuteta pysymällä vanhoissa toimintatavoissa, ja jos mitään ei ruokailussaan muuta, ei myöskään saavuta tuloksia kehonkoostumustavoitteissa. Kylmä totuus.

Seurannan ja systemaattisuuden puutteella ei oikein tiedä, mihin suuntaan on kehonkoostumustavoitteissaan menossa. Voimatasot ei välttämättä kehity optimaalisella tavalla, treenit sakkaa ja mikään ei oikein innosta, jos et saa oikeassa suhteessa oikeita ravintoaineita sinne sisäiseen moottoriisi. Jos sun tavoitteena on kohentaa yleistä hyvinvointia ja jaksamista arjessa, eikä ole ylipainoa, niin ilman muuta suosittelen intuitiivista syömistä ja ihan vaan parempia valintoja arjessa. Mutta heti, kun hakee treenaamiselta enemmän, niin pitää ottaa vähän sitä seurantaakin mukaan. Ja vaikka seuraa syömistään, sinne mahtuu edelleen niitä herkkuja. Niitä herkkuja ei syyttä suotta kannata demonisoida oman pään sisällä, vaan edelleen peräänkuulutan sitä, että annoskoot ja kokonaiskuva on se, mikä ratkaisee pelin. Ei mikään yksittäinen ruoka.

Ymmärrän, että jatkuvat rasvanpolttovinkit, pseudotieteelliset propagandaväittämät somessa ja muu huuhaa alkaa puskea korvista ulos ja tekee mieli olla kaikkea dieettaamista vastaan, mutta on myös hyvä ehkä muistaa, että kun törmäät somessa aiheeseen, joka ei sinua henkilökohtaisesti koske, voit vaan scrollata alaspäin ja jatkaa omaa elämääsi. Asiat, jotka ei sinua ja sinun tavoitteitasi koske, voi kylmästi sivuuttaa ja siirtyä seuraavaan aiheeseen. En minäkään poimi kaupan ilmoitustaululta yhteystietoja johonkin kutomiskerhoon ja soita sinne ihan vain ilmoittaakseni, että kutominen on täysin turhaa ajanvietettä, älkää tehkö sitä, mua ei kiinnosta tämä aihe.

Ymmärtääkö kukaan, mitä haen takaa? Oonko nyt ainoa, jonka mielestä ruokien seuraaminen ja tavoitteellisempi tekeminen on edelleen ihan okei?

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä