Luottotuotteet ihonhoidossa

Sen sijaan, että nyt jaarittelisin ummet ja lammet siitä, miksi en ole postaillut tänne blogiin taas mitään aikoihin, niin käydään suoraan asiaan. En itsekään tykkää lukea blogitekstien alussa kymmentä kappaletta jaarittelua, varsinkaan jos olen alunperin klikannut tekstin auki jonkun reseptin tai muun täsmäjutun takia. 😀 Just give me the recipe, Brenda!

Ihonhoito on sellainen juttu, mihin kannattaa alkaa panostaa jo hyvissä ajoin noin niin kuin ikääntymistä ehkäistääkseen ja ihon kimmoisuutta säilyttääkseen. Itse aloin miettimään näitä ihotyyppiasioita tarkemmin tuossa ehkä vajaa vuosi sitten. Oon kokeillut lukemattomia, lukemattomia tuotteita, eikä mun ihonhoitorutiineissa ole ollut havaittavissa minkäänlaista merkkiuskollisuutta, koska en ole aikaisemmin oikeasti löytänyt mitään holy grail -tuotteita. Ikinä. Ennen kuin vasta nyt tämän vuoden puolella.

Oon ihonhoitotuotteiden suhteen ollut siis todella kokeilunhaluinen, enkä sen koommin ole syrjinyt myöskään markettituotteiden antia. Kaikki, mitä on ollut kokeiltavissa, olen kokeillut. Siksi mun on nyt helppo oikeasti luetella ne luottotuotteet, koska mun mielipide on tässä asiassa täysin puolueeton – kaikki on kokeiltu, ja mitään ei ole sponssattu. Kaikki kun on omin pennosin hankittu ja taisteluiden kautta löydetty. 😀

Luottotuotteet alla käyttöjärjestyksessä;

Foreo LUNA Play -kasvoharja, joka toimii T-Sonic värähtelyllä & perus marketista ostettu IBEROn kasvosieni.

Käytän kasvojen puhdistuksessa ja kasvonaamioissa apuna kasvosientä ja Foreo -kasvoharjaa. En aio palata enää sormilla levittämiseen, koska noiden ylläolevien tuotteiden avulla tuotteet oikeasti imeytyvät ihoon selkeästi tehokkaammin, kasvojen väri on paljon eloisampi ja, no, meikki lähtee pois paljon helpommin. Ei tarvitse jynssätä enää kasvovedellä niin rajusti puhdistuksen jälkeen, kun se kaikki meikki oikeasti lähtee näiden avulla kasvoista.

Foreo on tuollainen jännä värähtelyllä toimiva kasvoharja (ihana taskukokoinen ja söpökin vielä), joka lupaa avata meikkijäämien tukkimia ihohuokosia ja poistaa hellästi kuolleita ihosoluja. Kasvoille levitetään siis ensin puhdistustuote kauttaaltaan, jonka jälkeen käydään kasvot läpi Foreo-harjalla noin minuutin ajan hieroen kevyesti. Sitten vaan huolellinen huuhtelu ja seerumit ja kosteusvoiteet perään. Voilá!

OLEHENRIKSEN Wonderfeel Double Cleanser & LashLovers Beauty Wash

No itse puhdistukseen käytän sitten eniten tällä hetkellä noita kahta ylläolevaa. Pääosin käytän tuota LashLoversin Beauty Washia ripsienpidennysten päivittäiseen puhdistukseen, mutta satunnaisesti myös kasvoihin. Sitten taas tuo OLEHENRIKSEN Wonderfeel Double Cleanser on enemmän kasvoille mulla käytössä. Iiihanan kermainen koostumus ja kasvot tuntuu tuon jälkeen siltä, kuin olis ollut jossain megakosteuttavassa kasvohoidossa. Tässä on siis voidemainen koostumus, tuntuu lähinnä kasvonaamiolta levitysvaiheessa. Tässä on mukana mustaherukkaa, ja siltä se tuoksuukin.

OLEHENRIKSEN Dark Spot Toner

Ah, nyt päästään asiaan. Tää Dark Spot Toner on ehkä ollut kaikista mullistavin tuote mun ihonhoidossa tämän vuoden puolella. No joke. Mulle puhkesi vuoden 2014 lopussa paha hormonaalinen akne, kun lopetin e-pillerit sitä ennen. Noista ajoista jäi melkoisen paljon aknearpia (lähinnä värivirheitä, ei niinkään selkeitä ”kuoppia”), ja voin käsi sydämellä sanoa, että tämä tuote on häivyttänyt niitä pois. Noin viikko tän käytön aloituksesta huomasin, että iho oli jotenkin eloisampi ja kirkkaampi kaikin puolin. Tässä on siis mukana aktiivisia AHA-happoja, joten tässä kasvovedessä on kevyesti kuoriva ominaisuus. Sellainen huomio muuten, että tämän käyttö tuntuu vanulapulla levittäessä hieman ”nipistelevältä” kasvoilla aluksi. Kestää ehkä sekunnin, kaksi. Tätä siis vanulapulla kevyesti kasvoille puhdistusvaiheen jälkeen. Ei silmänympärysiholle kuitenkaan!

OLEHENRIKSEN Dark Spot Toner auttaa taistelussa pigmenttihäiriöitä, juonteita ja ihon epätasaisuutta vastaan ja itse lisäisin kokemuksen kautta myös aknearvet tähän luetteloon. Samoja kokemuksia luin myös lukemattoman monesta tuotearvostelusta, mihin perehdyin huolella ennen kuin tuotteen itselleni ostin. Ja hei – tuoksuhan on iso kriteeri tuotteissa, kun tehdään ostopäätöstä (ei vai?) – tää tuoksuu taivaalliselta. Sitä ei voi oikein muuten kuvailla. Tuotekuvauksessa lukee, että tää on sitrustuoksu, mutta nah. Tää vaan tuoksuu jotenkin todella ylelliseltä.

The Ordinary ”Buffet” -seerumi & OLEHENRIKSEN Truth Serum

Puhdistuksen ja kasvoveden jälkeen iho on siis putipuhdas ja sit alkaa kosteutusosio. Elintärkeä vaihe. Mä oon hullaantunut seerumeihin vasta ihan vuoden sisään, aiemmin pidin niitä lähinnä hömpötyksenä ja ”vanhojen naisten” juttuna. Hah.

Seerumeista oon myös kokeillut ummet ja lammet eri tuotteita, niihin on saanut rahaa palamaan aika mukavasti. Itse oon kokenut omalla kohdallani toimivimmiksi tuotteet, joissa on vähän vetinen koostumus – imeytyy selkeästi tehokkaammin, ja kosteuttaa paremmin, vaikka ehkä loogisesti ajateltuna kuvittelee, että mitä paksumpi ja rasvaisempi koostumus, sen tehokkaampi?

The Ordinary on ollut nyt viime aikoina pinnalla hyvinkin paljon, ja oon halunnut kovasti päästä mukaan tuohon hypeen, mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin tuon merkin tuotevalikoiman selaaminen tuntuu vaativan jo jonkin sortin kemistin ja ydinfyysikon tietotaitoa. Mulle aivan täyttä hepreaa, enkä päässyt ikinä itseni kanssa yhteisymmärrykseen siitä, mitä niistä tuotteista tarvitsisin tai osaisin käyttää, joten valitsin turvallisimman vaihtoehdon; Buffet -seerumi, jossa on ilmeisesti vähän niin kuin parhaat puolet heidän kokonaistarjonnasta. Vähän kaikkea yhdessä putelissa.

Monivaikutteinen multipeptidiseerumi, jonka yksityiskohdat ei juuri itselleni kerro mitään, mutta oon tätä käyttänyt hyvän tovin ja olen kovin rakastunut. Aamuin illoin puhdistuksen jälkeen, ennen kosteusvoidetta. Tämä imeytyy ihoon jotakuinkin heti, joten ei tarvitse juuri odotella ennen kuin uskaltaa levittää kosteusvoiteen päälle.

Filorga on tuotesarja, johon tutustuin ihan täysin vahingossa. Olin tehnyt ison tilauksen Lykoon ja sain tilauksen mukana tuotenäytteen tuosta Filorgan Sleep & Lift -yövoiteesta. Siitä riitti ehkä noin viideksi päiväksi tuotetta, ja joka aamu herätessä tuntui, että mulle ois laitettu uusi iho edellisen tilalle. Tuota yövoidetta laittaessa sai pujahtaa sinne sänkyyn ihan kirjaimellisesti kauneusunille, koska aamulla herätessä piti ihan tarkistaa kahdesti, että missä välissä olen muka laittanut jo meikkipohjan naamaan?! No ei, kun se oli vaan sen voiteen ansiota. Sleep & Liftissä on super kermainen ja paksuhko koostumus, mutta se imeytyy silti kasvoihin todella nopeasti. Tuote on siis öljytön, joten ilmankos sitä. Ja soveltuu hyvin tällaiselle ripsipidennysten käyttäjällekin.

Filorgan Hydra-Filler Mattia käytän päivävoiteena meikin alla. Sisältää hyaluronihappoa ja supistaa selkeästi ihohuokosia, jättäen sellaisen kivan mattaisen pinnan kasvoille. Tuossa voiteessa on sitten jo paljon kevyempi koostumus, vaikka yhtä nopeasti nuo molemmat (omasta mielestäni) imeytyvätkin ihoon. Kumpikin noista voiteista on tehnyt muhun lähtemättömän vaikutuksen ja nopeasti. Vajaan kuukauden käytön jälkeen mun iho tuntuu koko ajan superkosteutetulta, meikki pysyy hyvin näiden kanssa ja iho on oikeasti heleämpi.

Silmänympärysvoiteena käytän OLEHENRIKSEN Banana Bright Eye Creamia. Nimensä mukaisesti banaanin väristä voidetta, joka sisältää sellaisia pieniä ”kimallehippusia”, kun oikein tarkasti katsoo hyvässä valossa vaikka kämmenelle siveltynä. Voide sisältää C-vitamiinia, kollageenia, appelsiinia, sitruunaa, ruusunmarjaa, gojimarjaa ja tyrniuutetta. Tämän pitäisi siis kirkastaa silmänalusia, ja kyllä, tämä tosiaan heijastaa valoa ihan tehokkaasti. Tuon peittävä ominaisuus on vaan aika kevyt. En käytäkään ko. tuotetta sen peittävyyden vuoksi, vaan tykkään oikeasti tuosta koostumuksesta paljonkin. Silmänympärysiholla tuntuu olevan tarpeen käyttää vähän paksumpaa voidetta, kun itsellä sellaiset geelimäiset ja vetiset voiteet eivät tunnu yhtään kosteuttavan.

Origins Retexturizing Mask with Rose Clay & MAYBEAUTY The Incredible -tuotteet!

Sitten ois vielä tuotteet, jotka on viikoittain käytössä. Originsin kasvonaamio noin kerran viikossa ja sitten tuo MAYBEAUTYn kolmivaiheinen kasvonaamiorumba myös noin kerran viikossa. Ah, niin toimiva setti!

MAYBEAUTYn tuotesarja on ollut (kyllästymiseen asti) esillä kaikissa blogeissa ja etenkin Instagramissa vaikuttajien toimesta, mutta itse kun olen tuotteeni mainosten uhrina aikanaan hankkinut, niin voin tässä puolueettomasti taas todeta, että tuo tuotesarja on napakymppi. Täytyy tunnustaa, että en ole ikinä eläessäni käynyt kosmetologilla, joten ensimmäisen kerran kun noita kolmea The Incredible -tuotesarjan tuotetta testasin, niin noista jäi mieletön määrä kuolleita ihohuokosia ja kaikkea moskaa talteen. Siitä oppineena otin nuo tuotteet säännölliseen käyttöön, eikä paluuta entiseen ole. Ei enää oman ihon laiminlyöntiä, kiitos!

Tuo kolmivaiheinen tuotesarja toimii siis niin, että ensin levitetään puhtaille kasvoille Face Gel, joka kuorii tehokkaasti kasvoilta kuolleen ihosolukon pois ja se puskee pintaan sellaisena vaaleana nyhtönä. Tuotetta hierotaan kevyesti niin kauan, että jokainen pinta on käyty läpi ja sieltä on puskettu kaikki moska ulos. Sitten huuhtelu, jonka jälkeen levitän tuon Face Maskin kasvoille vaikuttamaan. Incredible Face Mask on siis sellainen pois revittävä kasvonaamio. Levitän sen tuolla siveltimellä kauttaaltaan, keskittyen T-alueeseen. En kuitenkaan laita tuotetta silmänympärysiholle, lähelle hiusrajaa enkä myöskään huulten yläpuolelle. Ensimmäisellä käyttökerrallani tein nuo virheet ja pois repiminen repi myös irti osan sielusta, koska se tuntui lähinnä laastarin pois repimiseltä, if you know what I mean. Naamio saa vaikuttaa ihan reilusti, noin 40 minuuttia, kunnes se on täysin kuivunut iholle ja kiristää naamaa. 😀

Sitten kun naamio on revitty pois ja kaikki moska on taas kiinni siinä pois revityssä naamiossa (ah, mikä tunne!), niin on viimeisen vaiheen aika. Eli Pore Mask, jossa on ihanan raikas, vähän sellainen merellinen tuoksu. Se saa vaikuttaa kasvoilla vielä joku 20-30 minuuttia ja sitten huuhdellaan pois. Tää kolmas vaihe on se, jossa ihohuokoset puhdistuu vielä totaalisesti ja ennen kaikkea huokoset supistuu ihan selkeästi pienemmiksi tämän käytön myötä. Huuhtelun jälkeen omat luottoseerumit ja -kosteusvoiteet vielä nassuun, niin lopputulos on sileä kuin vauvan peppu. Muistan, että otin kännykällä jonkun videonkin silloin, kun ensimmäisen kerran noita tuotteita testasin, ja olin ihan kuin pikkulapsi karkkikaupassa, kun katsoin niitä tuloksia. Enkä saanut pidettyä näppejä irti omasta ihosta, koska siitä tuli niin pehmeä kaikin puolin.

Huh, siinä ne nyt olis! Kaikki parhaat lueteltuna. Nämä kaikki on tilattu Lykosta (ei sponssattu, ikävä kyllä), jonka löysin tuossa loppuvuodesta 2018 ja totesin, että tuoltahan löytyy vähän niin kuin kaikki tuotemerkit, mitä ihminen elämäänsä tarvitsee. Olin myyty heti. Lompakko ei tykkää, mutta minä tykkään. Ja iho kiittää.

Löytyykö sulta samoja suosikkeja?

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä